KIITOS LUOTTAMUKSESTA!

Historian ensimmäiset aluevaalit käyty. Kokoomukselle valtakunnassa, Länsi-Uudellamaalla ja Vihdissä selvä voitto. Mikä olisi voinut kaikkialla olla paremmin on äänestysaktiivisuus.

Kuusi aluevaltuutettua Vihdistä on huipputulos, ennuste oli että 1-2 edustajaa voisi mennä läpi. Ja kuudesta valitusta puolet omasta puolueesta! Kokoomuksen kampanja eteni nousujohteisesti ja koronan vuoksi poikkeusoloissa sosiaalisen median osuus korostui. Vihdissä meillä on ollut huippuaktiivinen ja innovatiivinen sometiimi, joka väsymättä päivästä toiseen teki työtä meidän ehdokkaiden eteen, suurkiitos heille tästä kovasta ponnistuksesta!

Oma tulokseni 798 ääntä ( ennen tarkistuslaskentaa) on vahva luottamuksenosoitus äänestäjiltä. Lämmin ja nöyrä kiitos jokaisesta äänestä. Teen parhaani kun uutta organisaatiota aletaan rakentaa. Hyvä lähtökohta on siinä, että valituksi Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuustoon tuli osaavia ja päteviä henkilöitä ja paljon jo ennestään tuttuja ihmisiä, joiden kanssa on helppo lähteä tekemään yhteistyötä alueen asukkaiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Kiitos vielä äänestäjille, tukijoukoille, läheisille, jotka kannustitte ja autoitte huiman hyvän tuloksen toteutumisessa.

Comments are closed.