Nummelan Kokoomuksen keväältä koronaepidemian vuoksi siirtynyt vuosikokous pidettiin syyskuun alussa kunnantalon tiloissa turvaohjeita noudattaen. Jaripekka Turtiainen jatkaa yhdistyksen puheenjohtajana ja Sami Somero varapuheenjohtajana. Sihteeri on Anne Räsänen ja taloudenhoitaja Margareta Vlasceanu. Hallituksen jäseninä ovat Arja Uusitalo ja Tiina Noro. Vuosikokouksessa puhetta johti Mike von Wehrt, joka myös piti katsauksen valtuustoryhmän toimintaan. Kokouksessa vahvistettiin talousarvio ja toimintasuunnitelma. Siinä linjataan mm. että Vihdin elinvoimaa saadaan integroimalla Vihtiä pääkaupunkiseutuun, joka on ’rahan, ihmisten, bisneksen, innovaatioiden, koulutuksen ja kansainvälisyyden keskus Suomessa’. Tästä elinvoimasta saamme varmasti osamme Vihtiin, mikä lisää taloudellista, kulttuurillista ja opillista aktiviteettiä Vihdissä ja lisää ihmisten ja tavaroiden liikkumista Vihtiin ja Vihdistä ulos. Tässä kehityksessä Vihti näyttäytyy paitsi nykyistä aktiivisempana talousalueena, myös viihtyisänä asuinpaikkana, joka tarjoaa asumiseen sekä taajama- että maaseutuympäristöjä.
Vuosikokoukseen Kokoomuksen Uudenmaan piirin tervehdyksen toi toiminnanjohtaja Janne Pesonen. Hän valotti puolueen oppositiokauden alun tilannetta, joka on ollut vaisua pitkän hallitusvastuun jälkeen. Työtä tehdään nyt puolueen sisällä operatiivisesti ja järjestökentässä aatteiden kautta. Korona sekoitti tilannetta alkuvuodesta mutta vaikka epidemian suhteen tilanne jatkuisi, sisäpoliittinen tilanne ei enää halvaannu kuten keväällä. Kuntavaalien lähestyessä on tulossa kova kisa talven aikana. Kokoomus tavoittelee suurimman kuntapuolueen paikkaa ja siinä ehdokasasettelu on tärkein tekijä. Puolueen vahvuutena on kautta maan monikasvoinen ehdokasjoukko, yhtä kokoomuskarikatyyriä ei ole. Kolmesti kuntavaaleissa Kokoomus on pystynyt nokittamaan gallupennusteet. Kokoomuslaiset ovat tunnollista vastuunkantajaporukkaa ja vaikeassakaan tilanteessa ei synkistellä vaan haetaan ratkaisuja ja nähdään valoa tunnelin päässä. Linjakas toiminta puheissa ja teoissa sekä profiloituminen paikallisena vastuunkantajana on kokoomuslaisen politiikan perusta. Puolue ja piiri ovat virittämässä koneistonsa ja tukensa kuntavaaliehdokkaille ja yhdistyksille ja resurssit vaalityöhön ovat hyvällä mallilla.