Syksyistä säpinää

Vihdin kunnanvaltuuston seminaarissa elokuun loppupuolella saatiin syntymään hyvää pohjaa tulevien vuosien kehitystyölle kunnassa. Strategisia painopisteitä haarukoitiin ja kunnan brändityön etenemiseen oltiin tyytyväisiä ja annettiin evästyksiä  jatkoa ajatellen, tuloksia on lupa odotella vielä syksyn aikana.

Kokouskalenteri täyttyy ja mm. kohdallani ensimmäinen Luksian hallituksen kokous on jo istuttu. Toisen asteen ammatillinen koulutus on reformin pyörteissä mikä haastaa Luksiaakin toimintojen tehostamiseen ja houkuttelevuuden ylläpitämiseen. Edellisen hallituksen aikana tehdyt kiinteistöratkaisut eli siirtyminen kahden kampuksen malliin ( Lohja Toivonkatu ja Vihti Ojakkalantie) sekä hallinnossa jo tehdyt uudistukset  luovat edellytyksiä menestyksekkääseen koulutuksen tarjontaan jatkossakin. Vuodessa Luksiassa opiskelee jopa 4000 opiskelijaa! Muutoksia tarjontaan on tehty tarpeen mukaan mm. artesaanikoulutusta vähennetty kysynnän vähäisyyden vuoksi ja aloitettu leipuri-kondiittorin koulutusohjelma koska ammattilaisille on kysyntää. Ajan hermolla ollaan, tästä on hyvä uuden hallituksen jatkaa.

Vihdin kunnanvaltuutetuille järjestetään jo perinteinen kaavoitusilta kuun vaihteessa. Rakennusjärjestyksen uusiminen, suunnittelutarvealueiden määrittely ja hajarakentamisen sääntely ovat Vihdissä kuumia perunoita, joista tullaan linjaamaan lähiaikoina. Työpaikka-alueiden kaavoittaminen, tarpeeksi isojen ja pohjavesialueiden ulkopuolella sijaitsevien, kestoaihe agendalla   ja edelleenkin töitä tehdään tavoitetteeseen pääsemiseksi.

HUS:in uusi valtuusto kokousti myös jo kertaalleen. Asialistalla oli lähinnä eri toimielinten henkilövalintoja sekä saimme toimitusjohtaja Aki Lindenin hyvän ajankohtaiskatsauksen suuren, yli 23.000 henkilöä työllistävän ja yli 900.000 kem tiloja omistavan Suomen  ja maailmankin mittakaavassa huippusairaanhoitoa tuottavan kuntayhtymän toimintaan ja tulevaisuuteen. Kiva oli myös kesätauon jälkeen tavata naapurikuntien poliitikkoja, jotka tulivat kehumaan Vihdin kehittymistä, Nummelassa rakennetaan jatkuvasti ja se on pantu merkille! Myös alkuvuoden väestönkasvuluvut ovat pitkästä aikaa kehyskuntien  suurimpia.

Eli hyvää pöhinää Vihdissä, tästä on hyvä edetä syksyyn.

Comments are closed.