Valtuusto sai pitkän valmistelun ja monien keskustelujen jälkeen syyskuun kokouksessaan hyväksytyksi joukkoliikenteen palvelutasopäätöksen. Se turvaa työ- ja koulumatkojen liikenteen niin runkolinjoille Nummelasta ja kirkonkylästä Helsinkiin, vuoroja  Lohjan ja Karkkilan suuntaan sekä kulkuyhteyksiä kyliltä taajamiin. Loppuvuodesta tulee vielä päätettäväksi järjestämismalli kun mm. HSL selvitys hintalappuineen valmistuu. Nyt jo satsaukset ovat 1,3 me vuodessa ja palvleutasopäätöksen hintalappu sen päälle on 0,66 me. Kustannukset joka tapauksessa kasvavat valitaanpa mikä malli hyvänsä. Oma valtuustoryhmämme toivoo, että tulevaisuuden vaihtoehdot olisivat myös vahvasti mukana päätöksiä tehtäessä mm. erilaiset älyliikenteen palvelut, esimerkiksi MaaS ( Mobility as a Service), jossa koko liikennejärjestelmä rakentuu käyttäjä- ja palvelulähtöisesti.

Hyvää satoa investointipuolelta, kirkonkylän Campus-alue rakentuu aikataulussa ja Nummelassa Pajuniityn alueen rakentamisesta on tehty periaatepäätös, että se aloitetaan monitoimihallin rakentamisella. Suomen ensimmäinen estetemppurata jo avattiin alueella, sehän oli osallistavan budjetoinnin kautta tulleen ehdotuksen pohjalta toteutettu hanke, joka on saanut hyvän vastaanoton mutta itselläni vielä tutustumista ja kokeilua vailla.

Kehnompia uutisia tulee perusturvakuntayhtymä Karviaisen puolelta, jossa tällä hetkellä näyttää budjettiylitystä kertyneen jo 3,3 me, pääasiassa lasten huostaanotoista ja ikäihmisten palveluasumisesta. Talouden tasapainotustoimia on jo aloitettu, jotta omistajakuntien maksettavaksi tuleva lasku ei tilinpäätöksessä näyttäisi yhtä isolta summalta.

Eli työtä riittää loppuvuodeksi ja kokouksia ja neuvotteluja on tiedossa näiden ja monien muiden asioiden tiimoilta. Itsellä kyllä virtaa riittää kun sain nauttia syyskuisesta kymmenen päivän aktiivilomasta Aurinkorannikolla vaelluskoululaisten porukalla vuoripolkuja samoillen aurinkoisessa säässä ja virkistävässä merivedessä pulikoiden.

Share
Tags: No tags

Comments are closed.