Minun tarinani

Synnyin kolmilapsisen perheen esikoisena Anttolassa kesäkuussa 1959. Lapsuuteni vietin mm. Kiteellä ja Mikkelissä, jonne perheemme kulki isäni Arvi Noron pankkialan työn kuljettamana. Vihtiin muutimme kesällä 1971 ja siitä lähtien olen ollut vihtiläinen lukuunottamatta opiskeluaikaa 80-luvulla, jolloin asuin muutaman vuoden Helsingissä. Sukujuureni ovat puoliksi Savosta Mäntyharjusta ja puoliksi Heinjoen Kääntymältä luovutetun Karjalan alueelta, josta isäni perheineen joutui lähtemään kahdesti evakkoon.

Kouluaika 70-luvulla oli vahvasti politisoitunutta. Olin mukana kouluneuvostossa, jonka paikoista kilvoiteltiin ”Ole porvari” -nappi rinnassa. Koulunkäynnin ohella jäi aikaa myös harrastuksille, kävin mm. ahkerasti pianotunneilla. Klassisen musiikin vastapainoksi olin innokas Hurriganes-fani. Jopa niin innokas, että pyöritimme Hurriganes-fanklubia kahden muun Tiinan kanssa. Jo tuolloin opin monia asioita yrittämisestä. Taskurahoja tienasin lisäksi iltaisin ja viikonloppuisin sekä lomilla toimimalla leiriohjaajana, nuorisokerhon valvojana ja siivoojana, puutarhatöissä Vihdin hautausmailla sekä laitosapulaisena terveyskeskuksen vuodeosastolla.

Valmistuin hammaslääketieteen lisensiaatiksi Helsingin Yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta helmikuussa 1984. Siitä lähtien olen toiminut itsenäisenä ammatinharjoittajana Nummelassa, aluksi omalla hammaslääkärinvastaanotollani. Myöhemmin 1998 perustin Vihdin Hammaspaikka Oy:n pyörittämään vastaanottotoimintaa kun samanaikaisesti avasin toisen vastaanoton Vihdin kirkonkylään. Sen omistuksesta myöhemmin luovuin mutta se toimii edelleen. Kesällä 2012 myin Hammaspaikan Oral-yhtiölle ja jatkan edelleen ammatinharjoittajana nyt isomman organisaation huolehtiessa vastaanottotoiminnan ylläpidosta ja kehittämisestä leveämmillä hartioilla. Terveydenhuollon toimintaympäristön muutokset mm. edessä oleva sote-uudistus vuoden 2019 alusta haastaa toimijoita. Hoidon tarve ja kysyntä tulevat lisääntymään hampaallisten ikäluokkien vanhentuessa. Palvelujen ja rahoituksen uusi maakunnan tasolta ohjailtava organisointi valinnanvapauksineen muokkaa toimintaympäristön täysin uudeksi. Mielenkiintoiset lähivuodet siis tulossa ja olisi hienoa saada olla mukana uudistamassa suomalaista yhteiskuntaa.

Olen kahden jo aikuisen pojan äiti ja yhden ihastuttavan miniän anoppi. Vapaa-ajasta suuren osan vie luottamustehtävissä toimiminen. Olen mukana hyväntekeväisyystyössä Lions-toiminnan kautta. Omaksi ilokseni olen herätellyt nuoruuden soittoharrastusta ja käyn myös aktiivisesti konserteissa ja muissa kulttuuritapahtumissa. Liikuntaa harrastan pääosin hyötynäkökulmasta kävelemällä tai pyöräilemällä työmatkat, leikkaamalla nurmikon kelaleikkurilla ja luomalla lumet kolaamalla.

Olen aina ollut aktiivinen yhdistysihminen ja mukana erilaisessa järjestötoiminnassa mm. vanhempainyhdistyksissä, Lions-toiminnassa ja oman ammattikunnan erilaisissa luottamustehtävissä sekä viime vuosina myös karjalaisen kulttuurin vaalimisessa. Yhteisten asioiden hoitoon osallistuminen on jo lapsuudenkodista opittu asia, toimihan isäni neljä vaalikautta keskustalaisena kunnan- sekä kirkkovaltuutettuna. Vuonna 2004 lähdin kunnallisvaaliehdokkaaksi ja iloisena yllätyksenä sainkin paljon ääniä ja tulin valituksi Vihdin kunnanvaltuustoon. Yrittäjänä ja keskustaoikeistolaisesti ajattelevana Kokoomuksen arvomaailma oli helppo valinta. Kuntavaalit 2008 toivat hyvän tuloksen toistamiseen niin Kokoomukselle kuin itsellenikin ja uudistin paikkani Vihdin kunnanvaltuuston jäsenenä. Sähköisen äänestyksen virheiden ja puutteiden vuoksi pidetyissä uusintavaaleissa 2009 säilytin paikkani ja Kokoomus suurimman valtuustoryhmän asemansa. Lokakuun 2012 vaaleissa ”Hattutemppu” eli kolmannen kerran peräkkäin Vihdin ääniharavana yllätti iloisesti.

Lyhyesti

  • Synt. 3.6.1959 Anttola
  • Asuinpaikka Wanha-Nummela
  • Pojat Simo 1988 ja Atte 1991
  • Hammaslääketieteen lisensiaatti 1984 Helsingin Yliopistosta
  • Kunnanvaltuutettu 2005-
  • Valtuuston puheenjohtaja 2009-2010, 2013-2014
  • Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja 2005-2008, 2011-2012, 2015-
  • HUS valtuutettu 2008-
  • Nummelan Kokoomus vpj 2006-2014, pj 2015-
  • Kansallinen Kokoomus r.p. Puoluevaltuuston jäsen 2012-2014

Lisätietoa: Curriculum vitae