Vaalikampanjan viimeinen viikko

Tiedotusvälineiden mukaan äänestysaktiivisuus on ollut aiempaa vilkkaampaa ennakkoäänestyspaikoilla, hyvä niin. Vaaliteltoilla ja toreilla sen sijaan meno on ollut tähän mennessä melko laimeaa. Osasyynä varmasti surkea sateinen ja kolea sää joka ei houkuttele ihmisiä liikkeelle. Eli tähän mennessä vaalien siirtäminen syksystä kevääseen ei ole vielä tuonut aurinkoisia kevätsäitä kampanjoita edistämään. Kauppakeskuksiin ei Vihdissä poliittisia puolueita päästetä vaikka mielestäni pitäisi olla mahdollisuus kohdata ihmisiä siellä missä he luontaisesti liikkuvat. Mielestäni on lyhytnäköistä kauppaliikkeiltä olla tekemättä yhteistyötä luottamushenkilöiden ja sellaiksiksi haluavien kanssa.

Vihdissä näiden vaalien kuumaksi kysymykseksi näyttää nousseen joukkoliikenne. Ongelmat tunnustetaan joka taholla mutta ratkaisuesitykset poikkeavat. Itse en ole HSL jäsenyyden kannalla, se tulisi liian kalliiksi ja itse en ole valmis nostamaan jo muutenkin korkeata kuntaveroprosenttia liittymisen vuoksi. Mieluummin tutkitaan pulmat omin voimin ja suunnataan resurssit tarpeellisiin kohteisiin eli vaikka sitten kunta ostaa niitä linjoja joita tarvitaan. Paras asiantuntemus lienee meillä täällä. Tämän vuoden talousarvioon valtuusto lisäsi reittisuunnittelijan tehtävän eli joukkoliikenteen kehittämiseen on jo panostettu ja sitä täytyy jatkaa.

Siitä kaikki puolueet ovat yksimielisiä, että olisi demokratian toteutumisen kannalta erittäin tärkeää saada äänestysprosentti nousemaan riittävän korkeaksi eli toivottavasti jokainen vihtiläinen käyttää hänelle suotua oikeutta valita mieleisensä edustaja kunnanvaltuustoon päättämään tulevaisuuden suunnasta seuraavaksi neljäksi vuodeksi.

Comments are closed.