Vaalikevät vilkkaimmillaan

Olin mukana päättämässä kun Vihdin kunnanvaltuuston teki historiallisen päätöksen 25.3.2019. Kunta lähtee osakkaaksi Tunnin juna-hankeyhtiöön ja sitä varten päätettin  lisätä 1,5 mE määräraha kuluvan vuoden investointimäärärahoihin hankeyhtiön osakkeiden ostoon. Tavoite on radan toteutuminen viimeistään 2030-luvun alussa. Kunnan kaavoitus ja investoinnit etenevät linjassa ratahankkeen kanssa. Reilun kilometrin päähän suunnitellusta Höytiönnummen asemasta on päätetty rakentaa päiväkoti ja koulukeskus sekä liikuntapuisto. Monipuolista asuntorakentamista toteutetaan tulevan aseman ympäristöön.

Huhtikuun 14. päivä pidetään eduskuntavaalit, ennakkoäänestys järjestetään 3.-9.4. Vuosikausia sorvattu sote kaatui samoin kuin koko hallitus. Kokoomuksen näkemys sote-palveluiden kehittämiseksi on otsikoitu Jonoista hoitoon. Kokoomuksen ratkaisu ei tuo lisää hallintoa eikä veroja ja varmistaa vahvan järjestäjän ( kunnat, kuntayhtymät). Kokoomus sallii erilaiset ratkaisut eri puolilla Suomea ja edellyttää, että palvelujen kehittäminen saa ja sen pitää alkaa heti. Konkreettisia asioita on mm. palvelusetelien laaja hyödyntäminen, hoitotakuuaikojen kiristäminen ja omallakin alalla erittäin tarpeellisen sairausvakuutuslain hoitokorvausjärjestelmän säilyttäminen, jotta perustason sote-palvelut eivät entisestään ruuhkaudu.

Näiden ja muiden kokoomuslaisten vaalitavoitteiden mm. veronkorotuksista pidättäytymisen, puolesta Vihdissäkin tehdään vaalityötä entistä aktiivisemmin maalis-huhtikuun aikana. Vaaliteltta pystytetään lauantaisin 30.3., 6.4. ja 13.4. tutulle kampanjapaikalle Pilkkukujalle ( Foto-Vihtkarin eteen)klo 10-13. Tervetuloa tapaamaan ehdokkaita, muita kokoomusvaikuttajia ja samalla nauttimaan grillimakkaraa ja pullakahvit. Ja muistakaa käydä äänestämässä. Uudenmaan kokoomuslaisia voi äänestää numeroilla 142-177. Vihtiläistaustaisen Mervi Kataisen numero on 149 ja oman vihtiläisen ehdokkaamme, vahvaa talousosaamista ja johtajataustaa omaavan Tapio Karjalaisen numero on 147.

Muutama viikko eduskuntavaalien jälkeen kampanjoidaan sitten eurovaaliehdokkaiden puolesta. Europarlamenttivaalit pidetään 26.5. Tavoite on, että molemmissa vaaleissa Kokoomus on suurin puolue.

Teltoilla tavataan!

Comments are closed.