Uinuva tähti kirkastuu

Länsi-Uusimaan Kirjoittajavieras-palstalla julkaistu kolumni 29.9.2017

 

Uinuva tähti kirkastuu

 

Joitain vuosia sitten ”Vihdin vävy” Jyrki Katainen luonnehti ministerivierailullaan Vihtiä uinuvaksi tähdeksi. Totta varmasti onkin että kaikkea sitä hyvää ja mainiota mitä meillä on, sen potentiaalin esiintuomisessa emme ole aina onnistuneet.  Metropolialueen kehyskuntien asioista uutisoitaessa Vihti usein saadaan näyttämään vähemmän houkuttelevana vaihtoehtona. Tänä vuonna tähän julkisuuskuvaan ja ulkoiseen viestintään on päätetty paneutua perusteellisesti.  Ennakkoluulottomasti haettiin brändityöhön mainosalan parhaat voimat ja hyvin edenneen työn jatkeeksi on työstetty uutta kuntastrategiaa saman tiimin johdolla.

Uusi valtuusto on kokoontunut kolmesti seminaareihin, joissa Vihdin brändiä ja strategiaa on rakennettu mainion ammattilaisen Jari Ullakon johdolla. Hän on tuonut aivan uutta näkökulmaa kunnan toiminnan ja palveluiden tarkasteluun ja innostanut niin viranhaltijoita kuin meitä luottamushenkilöitäkin ajattelemaan avoimemmin mielin. Aiempiin strategian laatimisiin verrattuna kunnallisvirkamiesmäinen lähestymistapa on vaihtunut uuteen ja työpajojen toimintatapaa on haettu yrityselämän puolelta. Sekä brändityö että strategia julkistetaan loppuvuoden aikana kun kaikki saadaan viimeistellyksi lopulliseen muotoonsa.

Kaikenkaikkiaan Vihdissä on taas tekemisen meininkiä ja myönteistä virettä monella eri sektorilla. Asukasluku on kääntynyt nousuun ja oli ensimmäisellä vuosipuoliskolla kehyskuntien kärkiluokkaa. Uusia asuntoja valmistuu eri puolille kuntaa ja tarjolla on erilaisia asumismuotoja, vaikkapa uudenlaisella konseptilla  tyyppiomakotitalojen ryhmärakennuttaminen kiinteillä hinnoilla ja palveluilla Ojakkalassa.  Nostureita näkyy ilahduttavasti  paitsi asuntorakentamisessa myös  yritysten tonteilla kun kaupan pinta-aloja suurennetaan ja teolliseenkin tuotantoon on saatu investointeja mm. kymmenen miljoonan sinkityslaitos yrittämiseen ja tulevaisuuteen luottavien aktiivisten yrittäjien toimesta.

Kunnassa päätösten toimeenpanoa tapahtuu nyt nopealla aikataululla. On ryhdytty toimenpiteisiin joukkoliikenteen parantamiseksi ja päätetty kirkonkylän kampuksen rakentamisesta. Toisesta päästä aiemmin päätetyn kunnan rakennusomaisuuden salkutuksen mukaisesti luovutaan tarpeettomista kiinteistöistä. Monenlaista on siis meneillään kun Vihti virkoaa ja valmistautuu tulevaan uuden kunnan rooliin hyvinvoinnin ja terveyden edistäjänä ja elinvoiman mahdollistajana. Uinuvasta tähdestä kirkkaaseen loistoon, sen eteen työtä teemme.

Tiina Noro

Kirjoittaja on vihtiläinen valtuutettu ja kunnanhallituksen jäsen, kok

 

 

Comments are closed.