Vielä ehtii ehdokkaaksi

Vuosi  2017 on  Suomi100-juhlavuoden lisäksi  myös oman kuntamme juhlaa sillä Vihti täyttää  510 vuotta. Vihdissä on päätetty panostaa vuoden juhlintaan ja tapahtumiin. Jo syksyllä aloitti valmistelut juhlavuoden työryhmä ja huhtikuun alusta aloittaa työnsä määräaikainen juhlavuoden  projektikoordinaattori. Kiinnostava ja tapahtumarikas vuosi siis tulossa.

Vuoden alkua värittävät kuntavaalit. Seuraava valtuustokausi tulee olemaan historiallinen. Päättäjät saavat olla mukana tekemässä suurta uudistusta kun parin vuoden päästä sote-palvelut siirtyvät kunnilta maakuntien vastuulle ja järjestettäväksi. Kunnille jää iso joukko tehtäviä, nimenomaan sellaisia, joiden  vaikutukset näkyvät useimpien arkielämässä. Tulevaisuuden kaikille hyvä kunta huolehtii kasvatuksesta ja sivistyksestä, elinvoima- ja elinkeinopalveluista, vapaa-ajan palveluista, terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä sekä kuntasuunnittelusta ja  –tekniikasta.  Luulisi, että intoa ja halua lähteä mukaan muutoksentekijäksi löytyisi erityisesti näinä aikoina kun näinkin merkittävä kunnallishallinnon uudistus on edessä ja mahdollisuus luoda uudenlainen kunta em. asioiden ympärille. Näin ei kuitenkaan näytä olevan ainakaan viime syksyn havaintojeni perusteella. Kiinnostusta vaikuttamiseen löytyy usein vain juuri itseä tai lähipiiriä koskettavan asian ympärille eikä niinkään pitkäjänteiseen, koko kunnallisen päätöksenteon kirjon käsittävään sitoutuneeseen työskentelyyn.

Vihdissä nuorisotoimessa  ollaan siirtymässä uuteen järjestelmään, Vihdin nuorisofoorumiin, joka korvaa nuorisovaltuuston mutta hoitaa samoja asioita ja tarjoaa lisäksi uudenlaisia osallistamisen malleja, joissa vaikuttaa voi vaikkapa vain yhteen tapahtumaan tai projektiin.  Nuoret ovatkin lähteneet  hyvin uuteen toimintaan.  Uudessa kuntalaissa on samantapaisia mahdollisuuksia kaikkien asukkaiden osallistamiseen. Yksi asukasilta Vihdissä jo järjestettiinkin mutta heikoin tuloksin: yhtään kuntalaista ei saapunut paikalle. Valtuusto ensi huhtikuun  vaaleissa joka tapauksessa valitaan kuten ennenkin. Rohkaisen mahdollisimman monia asettumaan ehdolle, aikaa on helmikuun loppuun. Kannustimena olkoon puolueeni eräs aikaisempi vaalislogan, joka itseäni motivoi edelleenkin: Haluatko olla hän joka tekee vai hän joka huutelee parvekkeelta?

 

Tiina Noro, kok

Kirjoittaja on vihtiläinen kunnanvaltuutettu

Julkaistu Länsi-Uusimaa-lehden Kirjoittajavieras-palstalla 2.1.2017

 

Comments are closed.